Seuran historia

Toiminnan aloittanut hallitus vuonna 1992.

Seuran Historia

 

Forssan seudulla Goju-ryu Karatea alettiin harjoitella Forssan Alun judoseuran alajaostona vuonna 1992. Lajin toi paikkakunnalle Sensei Kari Kuusisto, joka toimii edelleenkin tyylisuunnan Suomen pääopettajana. Karate saavutti suurta suosiota ja vuonna 1994 sitä varten perustettiin oma seura Forssan Jundokan Ry. Perustamisen puuhamiehenä ja ensimmäisenä puheenjohtajana toimi Ari Kujamäki. Hän on sittemmin tehnyt pitkä uran sekä puheenjohtajana että käytännön koordinaattorina.

Ensimmäiset vuodet harjoitukset pidettiin Haudankorvan koulun liikuntasalissa. Muita harjoituspaikkoja ovat olleet Linikkala, Talsoila, Tölö, Heikka ja Feeniks. Toiminta levisi myös Forssasta Tammelaan, jonne perustettiin myös oma rinnakkaisseura Tammelan Jundokan vuonna 1998. Harjoitukset alkoivat Manttaalin salissa, mutta myöhemmin käyttöön otettiin myös Koulukeskuksen sali.

Forssan – Tammelan Jundokan on ollut alusta alkaen tiiviissä yhteistyössä muiden Suomen Goju Ryu seurojen kanssa. Useita harjoitusleirejä on järjestetty eri paikkakunnilla. Suurin voimainponnistus oli vuonna 1995 järjestetty European Gasshuku –leiri jonne osallistujia tuli  Euroopasta ja Okinawalta.