Karaeharjoittelun sisältö

Harjoitukset sisältävät alkulämmittelyn, jossa saadaan hieman sykettä ylös, verryttelyn / venyttelyn, jossa avataan lihaksia ja lisätään liikkuvuutta, lihaskunto-osion (perinteisin okinawalaisin menetelmin, jotka samalla valmistellan tekniikkaharjoittelua), itse karatejutsu harjoittelun, sekä loppuverryttelyn / -venyttelyn.

Jutsu- eli tekniikka- / taitoharjoittelussa on yleisesti kolme osiota. Ensimmäinen on perustekniikka eli kihon (基本). Se sisältää aivan yksitäisiä tekniikoita: potkuja, lyöntejä, torjuntoja jne. Lisäksi harjoitellaan asentoja (dachi), eli käytännössä opetellaan käyttämään vartaloa tavoitteena oppia tuottamaan koko kehosta voimaa ja toisaalta suojautumaan vastustajan hyökkäyksiltä sekä siirtymään nopeasti pois vastustajan hyökkäyksien tieltä. Perustekniikoissa harjoitellaan myös voiman tuottoa ja kohdistusta iskemällä todellisiin kohteisiin (pistehanskat, potkutyynyt, makiwara, joskus harvoin myös murskauslankkuihin tai -tiileihin)

Toinen ja tärkein harjoitusmuoto on kata (形). Katat ovat liikesarjoja, jotka ovat kehittyneet jopa useiden satojen vuosien aikana. Ne toimivat ikään kuin kirjoittamattomina tekniikka muistioina. Katoissa on monta eri tasoa ja ne antavat oppia kaiken tasoisille karatekoille. Kata ei ole kuitenkaan pelkkä muistio vaan ennen kaikkea harjoitus. Karate do:ssa on aina fyysisen harjoittelun ohella henkinen puoli (ei tarkoita samaa kuin uskonnollinen). Kataa tehdessä karateka pyrkii keskittämään kaiken ajatuksensa kataan ja sulkemaan kaiken muun mielestään. Siksi voidaan myös sanoa, että kata on myös liikkuen tehtävä meditaatio.

Kolmas harjoitusmuoto on kumite (組手). Kumite tarkoittaa sanan mukaisesti ”tarttua käteen”, mutta se voidaan kääntää pariharjoitteluksi. Siinä karateka soveltaa oppimaansa perustekniikkaa ja kataa (bunkai) fyysisen vastustajan kanssa kamppailuun. Kumitessa voidaan sopia etukäteen kaikki, mitä tehdään tai se voi olla täysin vapaata (jiju-kumite) tai kaikkea siltä väliltä. Olennaista on oppia lukemaan vastustajan voimaa, painoa, painopistettä, nopeutta, etäisyyttä (mai-ai) ja peilata sitä kautta omaa tekniikkaansa ja oppimaansa. Länsimaalaisin termein tätä voisi kutsua pelisilmäksi. Tämä osio antaa myös karatekalle uskon siihen, että harjoittelu tuottaa tulosta ja että karate ei ole vain hengitysharjoittelua ja ilmaan lyömistä, vaan aidosti itsepuolustustaidon kehittämistä.

Täysipainoinen karatetaidon harjoittelu sisältää näitä kaikkia kolmea osioita sopivassa suhteessa. Yleensä myös seuramme harjoitukset rakentuvat tähän ajatukseen pohjautuen. Karateharjoituksemme alkavat ja loppuvat aina mokusoon, jossa hyvin vanhan perinteen mukaisesti hiljennytään istualtaan, tyhjennetään mieli ja keskitytään vain elämän perusasiaan, hengittämiseen.

Karatedo on pitkä tie. Se vaatii ja myös opettaa kärsivällisyyttä. Siitä voidaan poimia yksittäisiä itsepuolustustekniikoita, mutta lähtökohtaisesti sitä ei ole kehitetty lyhyeksi "itsepuolustuskurssiksi". Kuten edellä mainittua karatessa on monta puolta, ja siinä on ammennettavaa vaikka koko iäksi!